Rakennusluvan hakeminen
Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Hänellä tulee olla hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset sen toteuttamiseen sekä käytettävissä pätevä henkilöstö (RakL 91 § ).
Rakennuksen suunnittelijoista ja suunnitelmista on määrätty rakentamislain 82 §, 83 §, 92 §, 93 § ja 94 §:ssä. Rakentamisen suunnittelussa on aina oltava suunnittelun kokonaisuudesta ja laajuudesta vastaava pääsuunnittelija (RakL 92 §).
Rakentamislain mukaiset lupatyypit:
- rakentamislupa (uudisrakentaminen ja laajennus, korjaus- ja muutostyöt, käyttötarkoituksen muutos)
- sijoittamislupa
- maisematyölupa
- purkamislupa
- purkamisilmoitus
Lapinlahden kunnan rakennusvalvonta ottaa käyttöön sähköisen Lupapiste-palvelun, jonka kautta rakentamisluvat haetaan jatkossa sähköisesti.
Palvelun käyttöönoton vuoksi rakennusvalvonnassa on käyttökatko, eikä lupapäätöksiä tehdä viikoilla 45 ja 46. Käyttökatko koskee uusien lupien käsittelyä ja päätöksentekoa.
Suosittelemme asiakkaita huomioimaan muutoksen ja varaamaan riittävästi aikaa lupahakemusten jättämiseen erityisesti loppuvuoden rakennushankkeissa.
Lupapiste-palvelu otetaan käyttöön viikolla 47, minkä jälkeen lupahakemuksia aletaan taas käsitellä normaalisti.
Rakentamisen luvat haetaan sähköisesti: Uusi Lupapiste-palvelu linkki avutuu viikolla 47.
Luvan hakemiseen tarvittavat asiakirjat tulee liittää hakemukseen. Rakennusluvan käsittelyaika on noin 1- 2 viikkoa, kun kaikki tarvittavat liitteet on jätetty palveluun. Rakennuslupia käsitellään viikoittain.
Lapinlahdella rakennustarkastaja päättää kaikki rakentamisen luvat lukuunottamatta isoja yli 1200 m2 hankkeita. Rakennusvalvontaan kannattaa olla yhteydessä jo hankkeen alkuvaiheessa.
Ympäristölautakunta käsittelee lautakunnalle määrättyjä tehtäviä, mm. suurten rakennushankkeiden luvat. Lautakunnan kokoukset ovat yleensä 1-2 kk välein
Rakennusjärjestys uudistuu uuden rakentamislain vuoksi. Siihen saakka noudatetaan soveltaen 2020 voimaan tullutta rakennusjärjestystä.
Rakennusjärjestys tullaan uudistamaan vuoden 2026 loppuun mennessä.
Ohje hakemuksen tekemiseen sähköisessä palvelussa