Varpaisjärven kotiseutumuseo sekä Hevosajoneuvomuseo Hepola

Varpaisjärven kotiseutumuseo sekä Hevosajoneuvomuseo Hepola

Varpaisjärven kotiseutumuseo

Museo on avoinna kesäisin. Museoilta järjestetään heinäkuulla Varpaisviikon yhteydessä. Lisäksi museolla järjestetään lapsille teema- leikki- ja askartelupäiviä. Ilmoitamme tarkemman ohjelman kunkin kesän alussa ja tapahtumailmoituspalstoilla.

Kotiseutumuseo kertoo Varpaisjärven historiasta: esillä on vanhoja työkaluja, kalastusvälineitä ja käsi- ja kotitaloustyöesineitä Varpaisjärveltä. Museoon on myös koottu vanhaa koululuokkaa esittävä näyttely. Museo sijaitsee kunnan ensimmäisessä kansakoulussa, jossa entisajan kouluajan näyttely on oikealla paikallaan. Koulurakennuksen toisessa päädyssä sijaitsee opettajan asunto, joka koostuu keittiöstä ja kamarista.
Varpaisjärven ensimmäinen koulu on siis toiminut useissa eri käyttötarkoituksissa ennen museokäyttöön ottoa. Kouluna toimiessaan rakennuksessa sivistettiin ja opetettiin lapsia. Sota-aika rakennus puolestaan toimi sotilaiden ja kuntalaisten hätätilamajoituksena. Rakennuksen värikäs käyttöhistoria kertoo Varpaisjärven historian vaiheista.

Koulurakennuksen lisäksi museon pihassa on lisäksi pajarakennus ja vinttikaivo sekä Paavo Ruotsalaisen asuinsijoilta Huhtamäestä siirretty tuulimylly.

Yhteystiedot:
Osoite: Nilsiäntie 20, 73200 Varpaisjärvi
Puh. 040 488 3012 /matkailuasiat

Avoinna 25.6.-26.7.2024 ma-pe klo 12-17

Oppimateriaalia koululaisille

Kaikki oppijat ovat lämpimästi tervetulleita Varpaisjärven kotiseutumuseoon! Olemme valmistelleet tämän oppimateriaalin, jonka pohjalta voit suunnitella oman ryhmäsi tai luokkasi vierailun. Jos haluat jakaa muiden käyttöön itse valmistelemasi materiaalin, voit lähettää sen kulttuurisihteerille lisättäväksi tälle sivulle. Tutustu liitteisiin.

Hevosajoneuvomuseo Hepola

Suomalainen työhevonen sai vuonna 2002 ansaitsemansa kunnianosoituksen Varpaisjärven harjoitusraviradan pääsuoran varteen, kun paikalle rakennettiin Hevosajoneuvomuseo Hepola. Hepola on Lions Club Varpaisjärven, Varpaisjärven hevosystävien ja lukuisten muiden järjestöjen yhteistyössä aikaansaama museorakennus. Museossa on esillä erilaisia hevosajoneuvoja, hevosvetoisia työkoneita ja -laitteita sekä maatalouskoneita ja työvälineitä, esimerkiksi puinen puimuri. Museo on avoinna kesäisin ja sinne opastetaan kotiseutumuseon kautta.

Ajatus Hevosajoneuvomuseon rakentamisesta syntyi, kun Maalaismarkkinoiden perinnepihalta siirrettiin 1990-luvun alussa jälleen kerran vanhoja työkoneita omistajien varastoihin. Monet koneet olivat säilytyksessä ulkosalla ja näin ollen vaarassa tuhoutua. Väliaikainen säilytyspaikka esineille löytyi Enson uittovälinevarastosta Varpasen rannalta. Varpaisjärven Lions Clubit yhdessä muiden järjestöjen kanssa ehdottivat kunnalle, että rakennettaisiin harjoitusraviradan viereen Hevosajoneuvomuseo, johon kunta tekisi rakennuspiirustukset, hoitaisi lupa-asiat ja antaisi tarvikkeet, mutta työt tehtäisiin talkoilla. Rakennustalkoisiin sitoutuivat LC Varpaisjärvi, LC Susj Varpaisjärvi, Varpaisjärven Hevosystäväin seura, MTK Varpaisjärvi ja Varpaisjärven maa- ja kotitalousseura sekä lukuisat yksityishenkilöt sekä yritykset erilaisin työpanos- ja tavaralahjoituksin. Rakennustyöt aloitettiin toukokuussa 2002 ja museorakennus valmistui raviradan kupeeseen saman vuoden syksyllä ja paikka ristittiin Hevoajoneuvomuseo Hepolaksi.

Hepola on kunnianosoitus suomenhevoselle, joka on ollut uskollinen kumppani niin sodan kuin rauhan aikana ja siihen on voinut luottaa kätilön hakumatkalla, maa- ja metsätaloustöissä sekä viimeisellä matkalla kirkkomaahan. Varpaisjärveläisille erityisen rakas ja merkityksellinen suomenhevonen on Ruuna Reipas, joka pitkän juoksijauransa aikana (1951-1965) ravasi teillä, jäillä ja radoilla noin 1300 kilpaa. Neljän parhaan joukkoon sijoituttiin 563 startissa, joissa ensimmäiselle palkinnoille yllettiin 348 kilpailussa.

Raviradan rakentamista varten kunta oli aikeissa vuokrata maata seurakunnalta, mutta seurakunnalla oli yksi ehto, joka ei ravitoimintaan istunut: jumalanpalveluksen aikaan ei raviradalla olisi saanut olla mitään ohjelmaa. Lopulta seurakunta luovutti alueen kunnan omistukseen metsäalaa vastaan ja paikalle rakennettiin ravirata. 

Museo kertoo suomenhevosesta myös aukioloaikojensa ulkopuolella näiden verkkonäyttelyiden kautta.